Oli jouluaaton aamupäivä vuonna 1971. Rakastunut nuori mies käveli kohti Stockmannin tavarataloa. Viime keväänä hän oli päässyt ylioppilaaksi ja mennyt siinä samalla elämän ovenavauksella kihloihin ensirakkautensa kanssa. Yhdessä ei vielä asuttu, 70-luvun alun opiskelija-asuntoihin oli epätoivoisen pitkät jonot. Onni kuitenkin tuntui tekevän juuri nyt pesäänsä miehen sydämeen. Hän tietäisi, mitä ostaisi morsiamelleen joululahjaksi kesäansioistaan säästämillään rahoilla. Vanhan ylioppilastalon edessä hän melkein törmäsi kyynärsauvoilla varustettuun mieheen
-Olisiko sinulla antaa minulle vitonen, pitäisi saada vähän murua rinnan alle?
-Ei minulla ole, olen köyhä opiskelija, täysi tyhjätasku, vastasi nuori mies.
Kerjäläinen suuntasi nuorukaisen silmiin rävähtämättömän katseen ja alkoi sitten hymyillä.
– Tässähän meitä on sitten kaksi kohtalotoveria, sinä aivan rahaton minä markkaa rikkaampi. Sinä siinä ennen miehuutesi korkeinta harjannetta ja minä sen jo sivuuttaneena. Mutta auttaisiko asiaa, jos antaisin sinulle tämän markan. Minä kyllä selviän ilmankin. Menen entisen rintamakaverini luokse syömään, vaikka en pidäkään niistä sotamuisteloista, joihin ystäväni puheet aina lopulta kääntyvät. Minun sotani loppui siihen hetkeen, kun konekiväärisuihku vei Kannaksella vasemman koipeni. Kumpaakaan en mielelläni muistele, jalkaani enkä sotaa, kipeitä asioita molemmat.
Sotainvalidi ojensi peukalonsa ja etusormensa väliin puristetun kiiltävän kolikon keskustelukumppanilleen, joka jäi hämmentyneenä katsomaan lantti kourassaan, kuinka jalkapuoli kääntyi keppiensä varassa ja lähti kulkemaan kohti Kalevankatua.
Kesti hyvän tovin ennen kuin nuorukainen toipui hämmennyksestään. Herättäjänä toimi hänen omatuntonsa. Vaistomaisesti hän tarkisti lompakkonsa olevan edelleen tallella.
– Miten minä saatoin valehdella ja vielä jouluaattona? Voi helvetin helvetti, minne se mies katosi.
Nuhjaantuneen toppatakin selkämys näytti tekevän hypähtelevää liikettään kyynärsauvojen tahdittamana loivassa ylärinteessä. Nuori mies säntäsi juoksuun, kaatui ja nousi ylös. Markka pysyi tallessa nyrkkiin puristetun kouran sisällä. Helsingin valtakadun autoliikenne ei tuntenut armoa. Tuskastuttavan pitkältä tuntuvan tovin joutui takaa-ajoon lähtenyt mies odottamaan sopivaa rakoa ylittääkseen viimeisen Mannerheim-linjan.
Äskeistä itaruuttaan katuva ylioppilas kiihdytti vauhtiaan loivaan ylämäkeen, mutta keppiensä varassa koikkaloivaa invalidia ei vain näkynyt. Hengästyminen pakotti nuorukaisen viimein vaihtamaan hölkän rivakaksi kävelyksi. Hiki alkoi norua pitkin selkää. Katu kadulta hän kierteli kortteleita, milloin myötä milloin vastapäivään tyhjin tuloksin. Tunnin etsinnän jälkeen, kun Lönnrothin kadulla sijaitsevasta yömajastakaan ei miehen ovivahdille antaman kuvauksen mukaista kulkijaa löytynyt, oli pakko tunnustaa katkera tappio. Katumuksen korvennus ei antanut armoa, suuri oli nuoren miehen itselleen kokoama jouluaaton syntitaakka. Hän palaili apein mielin tavaratalon luo, kaivoi lompakkonsa ja tyhjensi sen seteleistä Pelastusarmeijan joulupataan, vain vammautuneen sotaveteraanin antaman kolikon hän säilytti. Eivät nämä aneet kuitenkaan pyyhkineet pois huonoa omaatuntoa, joka palaisi joka vuosi jouluaaton vieraaksi miehen luo. Useammin se kävi kuin rahalla tilattu joulupukki.
***
Jouluun oli vielä melkein viikko aikaa. Vanha kauppaneuvos oli lähtenyt etukäteen tekemään jouluvalmisteluja perheen loma-asunnolle. Matkalla hän oli poikennut itäsuomalaisen kaupungin keskustaan. Hän oli pysäköinyt maasturinsa kauppakeskuksen pysäköintihalliin. Muutaman päivän ruoka- ja juomatarpeet mies oli saanut kootuksi saman katon alla. Nyt hän peruutteli autoaan pois parkkiruudusta keskittynyt katse kuljettajan puoleisessa sivupeilissä. Kauppaneuvos hätkähti oikean takaoven nopeaan avautumiseen ja lähes samanaikaiseen sulkeutumisääneen. Hän vilkaisi peruutuspeiliin, mitään ei näkynyt. Sitten hän kääntyi katsomaan takapenkille, ei mitään sielläkään. Penkkien välisessä takatilassa lattialla kyyhötti kuitenkin hoikka joulupukki punaisessa nutussaan ja myssyssään valkoisine partoineen.
– Ota ihan rauhallisesti, niin ei tapahdu mitään, aja vain pois täältä, sanoi pukki ja osoitti aseella kauppaneuvosta yläviistoon etupenkkien välistä.
Kauppaneuvos oli monissa liemissä keitetty, joskus jopa liekitetty, neuvottelutilanteiden veteraani, jonka konseptit olivat pysyneet järjestyksessä tuulisinakin aikoina. Rauhallisesti hän ohjasi autonsa pois pysäköintitalosta, kääntyi joen ylittävän kadun suuntaan ja siitä kohti koillista. Kun he olivat tehneet vaiteliasta matkaa runsaan varttitunnin, kaartoi kauppaneuvos autonsa seisakkeelle ja pysäytti sen. Hän kääntyi takapenkin suuntaan ja huomasi kidnappaajansa nukkuvan sikeää unta. Leikkipistooli oli kirvonnut kädestä ja valkoinen tekoparta luiskahtanut tummasänkisen leuan alle. Vanha mies ei raaskinut herätellä nuorempaansa vaan käynnisti maasturinsa uudelleen ja jatkoi matkaansa hymynkare huulillaan. Runsaan tunnin ajon jälkeen auto kaartoi pienemmälle juuri auratulle tielle. Se oli kauppaneuvoksen maa-alueiden läpi puhkaistu yksityinen väylä, joka ulottui Koitereen, tuon Karjalan kirkkaan helmen, rantaan asti.
-Jaksaisitkohan jo nousta, pitäisi aloittaa torpan siivous ja muut askareet joulua varten. Vaimo tulee muutaman päivän päästä ja silloin on parasta kaiken olla kunnossa. Eikös se sinunkin muorisi siellä Korvatunturilla ole melko tormakka muija.
Nuorempi mies kavahti hereille ja könysi ulos autosta. Hän oli saanut pyssyn tekeleen käteensä ja osoitteli sillä nyt kohti kauppaneuvosta.
-Perhanan ukko, kun petit minut, väsyneen miehen. Taisit tahallasi laittaa lämmityslaitteen nappulat kaakkoon, jotta uinahtaisin.
-Laitahan se lelu, vaikka sinne pukinkonttiin ja terhistäydy tolpillesi. Tule sisälle, niin keitellään tuliaissumpit, virkkoi kauppaneuvos.
Kahvittelun ja tuoreen vehnäsen nauttimisen lomassa yllättävästi toisensa yhdyttäneet miehet sulattelivat jäitä väliltään, jos niitä nyt oli alun perinkään ollut.
-Tahtoisitko mitenkään tyydyttää uteliaisuuttani persoonaasi kohtaan ja kertoa ensiksi, vaikka nimesi ja sitten, jos suinkin mahdollista, saisit minut ymmärtämään tämän sykähdyttävän tapaamisemme taustat?
Kauppaneuvos tehosti ystävällistä pyyntöään lorauttamalla kummallekin sormenlevyiset siivut Monnetin XXOta. Juoman mahonginruskea, täyteläisen lämmin ja hennon kanelinen maku veti kummankin miehen hetkeksi hiljaiseksi. Autuas ja alkavan ystävyyden sinetti oli tuo hetki.
-Minä olen Laatikaisen Ville, ikää ensi kuussa 35 vuotta, kahden lapsen isä, työtön ja kohta kai jo eukotonkin. Mutta on sinulla hyvä maku näiden kahvin liottimien kanssa, hyvä ja kallis sen huomaan.
-Pidän ihmisistä, jotka osaavat tiivistää oleellisen lyhyeen, sinä näemmä osaat. Minä olen Hakkaraisen Kyösti, Köpiksi minua kutsuvat, 72-vuotias eläkeläinen, yhden pojan isä ja kahden lapsen ukki, Uskollinen aviomies ja vaimoni silmäterä.
Miehet nousivat seisomaan ja kättelivät toisensa.
-Tervetuloa matalaan majaani. Jos sopii, niin asetu tuonne vierastorppaan, sanoi Köpi ja osoitti ikkunasta lähempänä rantaa olevaa samanlaisesta harmaasta kelohongasta tehtyä mökkiä kuin päärakennuskin.
-Sinulla taitaa olla melkoisesti pätäkkää, kun olet tällaiset pytingit saanut aikaiseksi.
-Kieltämättä ja kaartelematta näin on päässyt käymään, vaikka en minä syntyessäni kultalusikkaan ollutkaan tukehtumassa. Hyvällä onnella ja kovalla työllä vaurautta on vuosikymmenten mittaan kertynyt. Siitä kovasta työstä puheen ollen eiköhän lähdetä pujottelemaan tuonne järvelle jokunen verkko pyytämään joulukalaa. Minulla on muutama vaatekerta vierasvaraa, joten löytynee sieltä sinullekin jotain sopivaa päälle pantavaa, tuumi Köpi ja alkoi ohjailla Villeä isolle vaatekaapille.
-Mutta meidänhän piti siivota, muistutti Ville.
-Sen ehtii ja on viisaampaakin suorittaa lähempänä aattoa, niin selvitään vähemmällä työllä, mutta kalaa kannattaa aina pyytää vaikkei saisikaan, vastasi kauppaneuvos.
***
Keskitalven päivä on pohjoisessa lyhyt ja hämärä. Tähdet sytyttelivät taivaankannelle jo sinisenä vilkkuvia valojaan miesten tullessa ankaraa ja hikistä työtä vaatineilta verkkoavannoiltaan. Kun Ville oli järvenselällä kysellyt allaan olevan järven nimeä, oli Köpi paljastanut sen olevan Koitere.
-Korsosta Koitereelle on pitkä matka ja kivinen tie, oli Ville todennut katsellessaan kaukana häämöttävää vastarantaa.
***
Ennen illallista miehet kylpivät päärakennuksen saunassa. Puilla lämmitettävän kiukaan löylyt palauttivat järvenselälle hukatut voimat. Köpi valmisteli kummallekin kevyen leikkelelautasen, joka nautittaisiin keitettyjen perunoiden kanssa. Kimara koostui sekä lämmin- että kylmäsavulohesta ja erilaisista lihaleikkeistä siipikarjaakaan unohtamatta. Ruokajuomaksi isäntä kantoi pöytään vadelman makuista kivennäisvettä ja vahvemmaksi vaihtoehdoksi pullollisen jäähdytettyä ranskalaista kuohuviiniä Charles de Fère Crémant du Jura Brutia.
-Anteeksi vain Köpi, mutta minusta alkaa tuntua siltä, että olen eksynyt varsinaisen kermaperseen seuraan.
-Tunteesi ovat omasi, mutta voisitko kertoa, miten sinä autooni eksyit syöksymään?
Ville oli hetken hiljaa ja katseli ikkunasta ulos pimeyteen ennen kuin aloitti.
-Minulla oli pieni rakennusalan yritys. Kokosin viiden miehen porukalla valmistaloja. Suhdanteet alalla ovat olleet jo jonkin aikaa laskevalla käyrällä. Syyskuussa firmani teki lopullisen kuolemankuperkeikan. Onneksi työntekijöilläni on ansiosidonnainen työttömyysturva. Minulla sellaista ei yrittäjänä ole. Kotitalosta on velkaa ja pankin myötämielisestä vastaantulosta huolimatta maksut kyllä lankeavat aikanaan. Vaimo yrittää parhaansa ja sanoo rakastavansa minua lupauksensa mukaisesti. Minä en kuitenkaan halua jäädä kiviriipaksi. Olen ajatellut kuolla tai vähintäänkin häippäistä, ottaa eron. Viimeinen tippa oli tämä lasten yhdessä joulupukille kirjoittama kirje.
Ville näytti lompakostaan poimimaansa kirjelappua, jossa suurilla tikkukirjaimilla oli kirjoitettu yksi ainoa lause: ”RAKAS JOULUPUKKI TAI JEESUS, JOS OLET OLEMASSA JÄRJESTÄ ISÄLLE TÖITÄ TERVEISIN JUHANI JA SIIRI”
Köpi otti paperin käteensä ja laittoi sen eteensä pöydälle.
-Ajattelitko ottaa minut matkaseuraksesi, kun päätit toteuttaa häippäisemisesi, kysyi Köpi huvittuneena
-En nyt ihan silloin sitä vielä tiennyt ajatella, mutta nyt saattaisi olla jo toisin, kun olen päässyt puheisiin kanssasi. Minä sain muutama kuukausi sitten tietooni, että eräässä Itä-Suomen kaupungissa on ravintola, joka toimii rikollisen rahan pesulana. Päätin keikata sieltä itselleni sen verran paalua, että saisin muutaman lainaerän maksettua ja hankittua lapsille joulupaketteja. Nappasin keikkarekvisiitaksi pukin kostyymin ja halvan replikan. Sitten vaan kyttäsin sopivan rakosen ja kävin kouraisemassa ravintolan takahuoneesta nipun käteistä.
-Huomattiinko sinut, kysyi Köpi hieman huolestuneena.
-Luullakseni ei, sen verran nopea olin liikkeissäni, eikä siinä tilassa tietämäni mukaan ole turvakameroitakaan.
-Mitäs. jos laskettaisin päivän saaliisi, ehdotti Köpi.
Ville kaivoi pukin punaisen nutun sivutaskusta muutaman tuuman paksuisen setelinipun ja asetti sen pirtin pöydälle. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen tulokseksi tuli pieninä seteleinä alle kymmenentuhatta euroa.
-Aika vähäisellä kertoimella asetit henkesi vaaraan siinä ruletissa. Sen pesulan tummakulmaiset pyykkärit eivät tunne armoa. Omien yhteyksieni kautta olen kuullut, että heille ei kannata jäädä velkaa. Mutta laitahan massit nippuun, pyysi Köpi ja ojensi keittiön ylälaatikosta löytämänsä kuminauhan Villelle.
Ville pyöräytti setelit rullalle ja sitoi kumilenkin sen ympärille. Köpi pyysi rahat itselleen ja vei ne työhuoneensa laatikkoon. Ville ei suoranaisesti vastustellut, jäi vain ihmettelemään isäntänsä äkkinäistä toimintaa.
-No niin, aloitetaanpa alusta. Meillä on tässä työlistalla muutama hoidettava asia, joulun valmistelut, itsemurha tai sen vaihtoehtona avioero. Mistäs aloitetaan?
-Pilailetko kanssani ja mitä ne sinulle kuuluvat, minun asiani, tokaisi Ville jo vähän kiihtyneenä.
-En pilaile ja sinun nyt viimeisenä pitäisi kysellä minun kuulumistani joukkoon, kun väen väkisin kiskoit minut mukaan omaan tarinaasi. Minä vain en pysty joutavanpäiväiseen lässyttelyyn elämän kurjuudesta miehen kanssa, joka ilmiselvästi leikittelee vakavilla asioilla. Mitä kuvittelet tulevan lastesi osaksi, kun menen kertomaan heille, että isäpappa se vaan veti itsensä hirteen, kun hänellä oli niin paha olla. Ja kun siihen vielä lisäisin vaimolle, että eronkin olisi kyllä sinusta ottanut, mutta kun ei nyt jaksanut eikä muilta kiireiltään rosvoilun lomassa kerennyt. Naurajaisethan siitä tulisi, ellei kyseessä olisi niin murheellinen asia. Vai kerronko vain, että petit heidän rakkautensa ja siinä samalla omasi pakenemalla epätodellisia harhojasi.
-Olet sinä julma mies herra Hakkarainen. Saat pääni sekaisin, enkä nyt oikein tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Minä en kyllä pääse yli enkä ympäri, minulla vain on tunne, että elämäni oli tässä.
-Hyvä pointti nuorimies. Tuon ajatuksenminä ostan. Olkoon siis niin, autan sinua päättämään nykyisen elämäsi, mutta vaimosi ja sinun välisiin suhteisiin en halua sekaantua. Odota hetki käyn narua.
Kauppaneuvos pistäytyi ulkona ja palasi sormenpaksuisesta veneköydestä kieputetun vyyhden kanssa takaisin tupaan.
– Riisuisitko Ville itsesi alushoususillesi?
-Mitä oikein aiot?
Emmekös me sopineet, että autan sinua päättämään kurjan elämäsi. Harvalla on näin arvovaltaista apua siihen askareeseen. Useimmat ovat saaneet ripustaa itsensä ihan yksin ladon tai liiterin orteen. Hopi hopi, on minulla tässä muutakin tekemistä, vai eikö kanttisi kestä?
Väkinäisin ottein Ville riisui vaatteensa. Köpi tuli hänen luokseen, sitoi Villen kädet selän taakse ja pujotti narusilmukan kaulaan. Sen jälkeen hän lähti taluttamaan Villeä kohti ulko-ovea. Nuoren miehen katseessa häivähti ensikertaa pelon varjo. Sisu ei kuitenkaan antanut myöten. Paljaita jalkapohjiaan kipristellen hän tuli kauppaneuvoksen vetämän köyden päässä liiteriin. Köpi heitti narun toisen pään kurkihirren ympäri ja kiristi nyöriä niin, että Villen piti varvistaa välttyäkseen tukehtumiselta.
-Aiotko tappaa minut tähän, kähisi Ville silmukan alkaessa ahdistaa aataminomenaa.
-En tosiaankaan sehän olisi murha, olen vain aktiivisena assistenttinasi. Saat itse ottaa viimeisen askeleen. Odota siinä, käyn hakemassa keittiöpallin, jonka päältä voit ottaa kunnon vauhdit, en viivy kauaa.
Köpi poistui liiteristä, mutta jäi kuulostelemaan kulman taakse tilannetta. Ville alkoi huutaa apua. Köpi juoksi tupaan ja tuli takaisin keittiöjakkaran kanssa. Ville rukoili Köpiä päästämään hänet pinteestä.
-Ota pois tämä naru kaulaltani, jo minä asian oivalsin. Ei minusta vielä ole kuolemaan.
Kauppaneuvos tuli Villen viereen, muttei tehnyt elettäkään auttaakseen.
-Mutta onkos sinusta elämään? Minusta tuntuu, ettei aivan ole. Tässä tarvittaisiin ihmettä, syntymisen ihmettä, tuumaili Köpi.
Auta nyt ihmeessä kohta en enää jaksa seisoa varpaideni varassa ja paleleekin niin, että horkka heiluttaa minut kohta kumoon narun varaan kiikkumaan.
Yhdellä puukon sivalluksella kauppaneuvos katkaisi köyden. Villen jalat pettivät ja hän vaipui liiterin lattialle. Köpi auttoi hänet ylös ja lähti kainaloista tukien johdattelemaan nuorta miestä tuvan lämpöön ja siitä ihan saunan lauteille asti. Ville purskahti ankaraan itkuun. Köpi asetteli hänet hellästi ylälaverille mahalleen makuulle ja ryhtyi hieromaan hänen kohmeisia jäseniään. Itku muuttui nyyhkytykseksi, viimein vaimeni kokonaan.
-Oletko valmis?
-Valmis mihin, eikö tässä jo ollut tarpeeksi ohjelmaa yhdeksi illaksi kysyi Ville liikuttuneella äänellä.
-Syntymään uuteen elämään, vastasi Köpi.
-Jos sillä pääsen, että myönnyn, niin antaa mennä.
Kauppaneuvoksen omintakeiset synnyin sanat kuin Väinämöisen vahva loitsu täyttivät löylyhuoneen.
-Syntynyt on uusi mies, varreltansa vankka, sielultansa puhdas ja nöyräksi käynyt, Eläköön ja eespäin rohkein mielin käyköön. Vahvuutesi ei ole kovuutta ei ehdottomuutta vaan oivaltavaa joustavuutta. Onneksi olkoon, harva meistä syntyy suoraan isäksi ja aviopuolisoksi, sinä sen teit, nauti siitä.
-Ja minä kastan sinut kunniakätilöksi, sanoi Ville kaataessaan kylmän vesisangon kauppaneuvoksen päälle.
Saunasta kuului kahden miehen pidättelemätön nauru.
Syntymäjuhlan kunniaksi tuvassa nautittiin kunnon varpajaisjuomat ennen unen tuloa, kohtuudella kuitenkin. Siihen samaan hulinaan he polttivat pihanuotiossa joulupukin tamineet ja muovisen ryöstöaseen. Kaikki raskauttavat todisteet rikoksesta olivat nyt rahakääröä lukuun ottamatta tuhkana.
***
Seuraavana aamuna aamupalapöytä oli jo katettu, kun Ville kopisteli tupaan.
-Aika iso tämä sinun huvilasi on. Mistäs sinä näin komeat hirret olet onnistunut hankkimaan?
-Ostin vanhan tukkikämpän tuolta pohjoisesta lapinmailta. Puratin rakennuksen kuljetusta varten ja muutaman kirvesmiehen avulla tämä sitten tänne pystytettiin. Onhan tässä tilaa, mutta pitihän sitä ollakin, kun täällä liikekumppaneita aikoinaan saunan lauteilla pehmittelin.
-Liiterissä asti ei kai sentään tarvinnut ketään taivutella. Olisitko antanut minun kuolla, ellen olisi älynnyt pyytää sinua lopettamaan.
-Sovitaanko, ettei minun tarvitse tuohon vastata, mutta aika harvoin sellainen ihminen haluaa oikeasti ottaa itsensä hengiltä, joka kuljettelee taskussaan lastensa joululahjatoivomuslistaa. Oletko muuten ilmoitellut kotiväellesi, että olet elossa. Saattavat olla jo huolissaan sinusta.
Minä viskasin luurin korpeen jo Lahden tienoilla, jottei virkavalta pääse sen kautta jäljittämään reissuani, vastasi Ville apeana.
No, soita tästä ja kerro, että olet kunnossa, mutta joudut viipymään työnhakumatkalla vielä pari päivää, virkkoi Köpi ja ojensi oman kännykkänsä Villelle.
***
Aamiaisen jälkeen kauppaneuvos, totesi, että olisi kenties aika tehdä uuden elämän ensimmäinen hyvä työ ja kehotti Villeä valmistautumaan kaupunkireissulle.
Vaitonaisina he istuskelivat autossa koko matkan ja kuuntelivat paikallisradiota. Kaupungissa kauppaneuvos pysäköi torin laitaan. Hän kaivoi taskustaan tiukkaan nippuun sidotun ryöstösaaliin ja ojensi sen Villelle.
-Nyt on valinnan paikka. Palautatko rahat pizzeriaan vai käytätkö ne joululahjojen ostoon.
Ville katseli hämmentyneenä Köpiä. Sitten hän alkoi hymyillä.
-Lähdetään, sanoi Ville ja alkoi harppoa kohti torin takana olevaa tavarataloa.
Keskellä toria seisoi Pelastusarmeijan joulupata kolmijalan varassa. Padan ympärille oli keottu monen kokoisia lahjapaketteja. Ville pysähtyi padan ääreen ja iski Köpille silmää. Köpi arvasi, mitä oli tapahtumassa. Hän alkoi puhutella patavahtia kiinnittääkseen tämän huomion itseensä. Samanaikaisesti Ville otti taskustaan rahakäärön ja sujautti sen padan kannen alle. Köpikin kaivoi lompakostaan setelin ja pudotti sen ryöstösaaliin perään.
-Hyvää Joulua, he lausuivat kuorossa.
-Hyvää Joulua teillekin, toivotteli rauhansoturi.
Kumppanusten kävely jatkui Köpin johdattamana tavarataloon. Heidän siinä astellessaan kauppaneuvos kertoi, ettei hänen perheessään enää vuosikymmeniin ollut ostettu joululahjoja aikuisten kesken ja lapsillekin vain sellaisia lahjoja, joihin oli todellista tarvetta. Yhdessä olo ja toisten seurasta nauttiminen olisi paras lahja, mitä perhe voi jäsenilleen jouluna antaa.
-Poikani perhe asuu tätä nykyä Yhdysvalloissa ja valitettavan sairaustapauksen vuoksi he eivät pääse tänä jouluna matkustamaan Suomeen. Sopisiko sinun tulla vaimosi ja lastesi kanssa viettämään juhlaa meidän luoksemme Ville?
-Kyllähän se minulle sopisi, mutta pitää kysyä vielä Saralta.
Köpi ojensi jälleen puhelimensa Villelle.
Ville siirtyi hieman syrjemmälle ja yhteyden saatuaan alkoi pitkän suostuttelun vaimonsa suuntaan. Viimein hän sai asian sovituksi tämän kanssa. Ville palasi kauppaneuvoksen seuraan käytäväkahvilan pöytään, jonne tämä oli puhelun aikana järjestänyt kummallekin joulutorttukahvit.
-Mitä, jos tulisit minulle töihin? Sinähän tunnet nuo rakennushommat, jos olen oikein ymmärtänyt. Minä myin kymmenisen vuotta sitten hyvään hintaan oman yritykseni ja laitoin osan saamastani potista kasvamaan korkoa sijoitusasuntoihin. Vuosien varrella asuntojen määrä on kasvanut siinä määrin, että alan olla pulassa niiden kanssa. Tarvitsisin jonkinlaista pehtooria avukseni. Ihmistä, joka huolehtisi parin sadan kodiksi tarkoitetun huoneiston kunnossapidosta, lisäostoista ja myynneistä sekä vuokrasuhteiden hallinnoimisesta. Ajattelin siirtyä kokonaan laatuajan viettoon yhdessä vaimoni kanssa. Tässä iässä pitää jo tiedostaa, että elontiestä ei ole enää jäljellä montaa mutkaa eikä mäkeä. Mieti rauhassa aattoon asti, ei tässä olla asian kanssa jäniksen selässä.
Ville hörppäsi lopun kahvistaan ennen kuin avasi suunsa puheelle ja kauppaneuvoksen ehdotuksen synnyttämille kysymyksille.
-Luotatko osaamiseeni?
-En täysin, mutta asenteeseesi ehdottomasti luotan. Olen varma, että kyllä sinä remontit hallitset ja osaat erottaa hyvät materiaalit ja työn jäljen huonosta, mutta isännöintihommiin ja tuottavan asuntokaupan tekoon tarvitset koulutusta ja kokemuksen hankintaa. Ehdotankin, että aloitat keväällä työn ohella suoritettavan isännöitsijän ammattitutkinnon. Minulla on kolmisenkymmentä vastahankittua kämppää yksiöistä kolmioihin eri puolilla maata. Taitaa siellä joukossa olla muutama useammankin huoneen lukaali tyhjillään odottamassa asumiskuntoon laittamista. Kerää sopiva rempparyhmä, maksan kunnon työstä kohtuullisen palkan. Mitä pikemmin saat huoneistot asuttaviksi, sitä nopeammin ne alkavat tuottaa.
-Tuntuu houkuttelevalta tarjoukselta, mutta lienee parasta käyttää tarkasti tuo minulle suomasi harkinta-aika, totesi Ville.
Tavaratalon ovella Ville seisahtui ja kääntyi kauppaneuvoksen puoleen.
-Taidan ottaa käyttöön tuon sinun mainitsemasi periaatteen niistä lahjojen ostoista, varsinkin, kun päätöstä helpottaa ”Matti” kukkarossani.
-Älähän souda venettäsi lepikkoon, käydään hakemassa sinulle uusi puhelin, se on tarvekalu. Mutta odota hetki, niin kipaisen tuolla palvelutiskillä hoitamassa pari asiaa ennen kuin menemme kapulakauppaan.
Köpin palattua asioiltaan he kävivät alakerran teleoperaattorin liikkeestä hankkimassa uuden puhelimen liittymineen. Ville kiitti vuolaasti ja lupasi maksaa ostoksen, kunhan hänen taloudellinen tilanteensa paranisi. Kauppaneuvos totesi siihen, että kännykästä tulisi työsuhdepuhelin, mikäli Ville ottaisi tarjouksen vastaan. Muussa tapauksessa hän saisi maksaa luurin, vaikka sopivissa erissä.
***
Miehet palailivat täydennetyin ruokavarastoin huvilalle. Joulun valmistelut voitaisiin nyt viedä niin pitkälle, kuin kaksi nokkelaa miestä vain kykeni valmiiksi saattamaan. Illan hämärä oli laskeutunut maiseman ylle maasturin kaartaessa hirsikartanon pihaan. Loppuillan miehet käyttivät saunomiseen ja tulevan perhetapaamisen suunnitteluun.
***
Seuraavana päivänä aamunkajon valaistessa itäisen taivaanrannan, miehet suuntasivat kävelynsä läpi tuulen nietostamien kinosten kohti verkkoavantoja. Ville veti pulkkaa ja avasi hankea vanhemmalleen. Hiki kiehui selkänahkojen pinnassa kummallakin heidän alkaessaan avantojen avauksen jälkeisen verkonnostonsa. Ensimmäisten alapaulojen juuresta nousi pieni made, joka solautettiin takaisin veden valtakuntaan. Kohta alkoi nostajan kourissa tuntua voimallinen rytmikäs jumputtava veto. Odotuksen jännitys ja poikamainen into täytti kalamiesten mielet. Verkon vellojaa arvuuteltiin isoksi kuhaksi tai kymppikiloiseksi haueksi. Pettymystä ei kuitenkaan kumpikaan kokenut, kun verkon loppupään viimeisistä silmistä jäälle kölläytettiin pullea viisikiloinen järvilohi.
-Tämä otetaan, hihkaisi Köpi ihastellessaan rasvaevätöntä hopeakylkeä, jonka nukutti puisella papilla ennen verestystä.
***
Heidän palattuaan jäältä Köpi perkasi lohen. Hän teki kylkilihoista kaksi mahtavankokoista fileetä. Selkäruodon päineen hän siirsi sivuun. Köpi pyysi Villeä viemään loput perkeet rantakivelle haaskaksi korppeja varten.
-Tee tulet tuohon nuotiopaikalle, kun palailet rannasta. Keitellään siinä sinulle kunnon ruoka, jotta jaksat ajella kotiisi saakka, kun lähdet hakemaan perheesi tänne.
-Meinaatko antaa siis autosi minun käyttööni?
-Ai, pitäisikö herralle olla vielä autokuskikin canossan matkalleen, veisteli Köpi. Minä jään tänne pitämään taloa pystyssä. Voit lähteä heti, kun olemme saaneet joulusiivouksen tehtyä. Vaimoni tulee tänne jo tänä iltana omalla autollaan, joten en minä pitkäksi aikaa mottiin jää. Aatto on ylihuomenna, tulkaa hyvissä ajoin silloin, jotta ehdimme hakea kuusen metsästä ja tutustuttaa porukat toisiinsa ennen joulusaunaa ja illallista.
Koivuhaloista koottu ja tervaksella maustettu nuotio loimusi kivisessä pesässään Köpin asetellessa kyljistään mustunutta valurautapataa keittokoukkuun. Ville seurasi katseella touhuilua, kunnes Köpi komensi häntä mättämään puhdasta lunta tulen päällä kuumenevaan astiaan. Pian suli lumi, jota tasaisesti lisättiin, kunnes vettä oli riittävästi. Kun vesi kiehui Köpi laittoi pataan lohen perkeet ja nakkasi perään kourallisen karkeaa merisuolaa. Mäntylankulle nuotion viereen kivipaadelle Köpi oli leikannut toisesta fileestä muutaman vankan kimpaleen tuoretta lohen lihaa.
-Nämä saavat nyt tekeytyä raikkaassa ilmassa muutaman tunnin ennen kuin ne laitetaan kiehuvaan liemeen viideksi minuutiksi kypsymään. Mutta nyt nuori mies on aika hankkia uusi hiki ennen lounassaunaa. Matot ulos ja pölyt pihalle, nyt näytetään naisille, miten isien tekemänä tulee puhdasta.
Parin tunnin ahkeroinnin jälkeen talot olivat raikkaita lumihangessa pyöräytettyjen mattojen tamppauksen jäljiltä. Jopa ovien karmien yläosat oli vapautettu menneen kesän pölykerroksesta.
-Kunhan emme vain olisi menneet liioittelun puolelle, jos tästä tulee uusi normaali, joudun tosipaikan eteen, totesi kauppaneuvos ihastellessaan siivoustyön tuloksia.
***
Sauna oli lämmennyt siivousurakan aikana. Miehet kylpivät rivakasti itsensä syömäkuntoon. Nälkä oli jonkin aikaa ilmoitellut läsnäolostaan kummankin kehossa. Köpi siivilöi kypsät ja makunsa sekä ravitsevan rasvansa luovuttaneet perkeet keitosta. Hän pyysi Villeä lisäämään lohenpalat pottiin ja mittaamaan kellostaan neljän minuutin keittoajan ennen kuin tämä kiikuttaisi kuuman padan sisälle.
Köpin kattaus oli valmis, kun Ville kantoi sisälle höyryävän, pelkistetyn yksinkertaisen ja vedet suuhun tuoksullaan herauttavan kalakeiton. Köpi totesi saaneensa reseptin arkeologiystävältään, joka oli kertonut kyseessä olevan vanhan hylkeenpyytäjien reissuruoan saalistusretkillä.
-Helppo valmistaa ja koko raskaan pyyntipäivän ajan ravitseva, varsinkin jos sattuu olemaan mukana tummaa leipää, kuten nyt meillä, totesi Köpi lohenrasvaa huuliltaan pyyhkiessään.
-Hyvää on, myönteli Villekin.
Aterioinnin jälkeen Ville valmisteli itsensä matkalle. Köpi tuikkasi hänen käteensä muutaman setelin, joilla saisi polttoainetta tankkiin.
-Ajelehan varovasti mennen tullen ja varsinkin tullen, kun on kallis lasti kyydissäsi, valisti kauppaneuvos nuorta isää.
***
Illansuussa kauppaneuvoksen Sinikka vaimo saapui huvilalle. Sinikka kiitteli vuolaasti tervetuliaishalausten jälkeen pirtin puhtautta. Myöhemmin illalla takkatulen lämmössä ja viinilasillisten ääressä Köpi kertoi seikkailuistaan Villen kanssa. Hän tunnusti myös kutsuneensa uuden ystävänsä perheen heidän jouluvieraakseen.
-Ihanaa ukkoseni. On mukava tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin ja saada vähän elämää tänne, kun omat perilliset eivät päässeet paikalle.
Köpi kääntyi Sinikan puoleen ja tarttui hänen käteensä kuin esittäisi tälle tanssiinkutsun. Saatuaan vaimonsa jälleen syleilyynsä he seisoivat vastakkain hiljaa keinuen kuin kaksi toisiinsa kiinnikasvanutta puuta illan tuulessa.
-Minä rakastan sinua.
-Niin minäkin sinua.
***
Aattona ennen puolta päivää Ville saapui perheineen. Ihmiset antoivat toisilleen lämmintä kättä ja esittelivät itsensä. Pikaisen majoittumisen jälkeen rouvat alkoivat luontevasti keskustellen valmistella jouluateriaa. Köpi ja Ville lähtivät lasten kanssa kaatamaan joulukuusta lähimetsästä. Rannassa siintyi jo paksuhirsinen savusauna, jonka lämmityksen kauppaneuvos oli aloittanut paljon ennen auringon nousua. Kuusi kannettiin tupaan lämpiämään ja odottamaan koristeelista juhla-asuaan. Lapset sitoivat pihaa ympäröiviin puihin viljalyhteitä linnuille. Kettuja varten he viskelivät kilon verran nakkeja metsän rajaan. Nakit napsahtelivat lasten sormissa mukavasti heidän taitellessaan niitä sopiviksi suupaloiksi.
Tytöt, joiksi rouvatkin olivat joulun kunniaksi mieleltään nuortuneet, käyttivät ensimmäisen savusaunavuoron lauteilla nautinnollisesti viipyilevien löylyjen lämmössä. Pojat suoriutuivat pesureissustaan hankiuinteineenkin heitä nopeammin. Kenties orastava nälkä vauhditti heidän suoritustaan.
Kun kaikki oli valmista, seurue istuutui runsaasti katettuun joulupöytään. Villen vaimon huomio kiinnittyi kauppaneuvoksettaren kaulakoruun. Se oli markan kolikko, johon oli ketjua varten juotettu korvake.
-Tuohon koruun on pakko liittyä joku tarina, sanoi Sara.
-Todistetusti ainakin kaksi. Kertoisitko sinä Köpi sen omasi ensin, vastasi kauppaneuvoksetar hymyillen.
Köpi rykäisi ja alkoi juoksuttaa tarinaa nuoruutensa jouluaatosta ja tapaamisesta rampautuneen sotaveteraanin kanssa. Hän totesi, että tuo lyhyt kohtaaminen oli luonut suunnan koko hänen tulevalle elämälleen.
-Tein silloin siinä yömajan eteisessä epäonnistuneen etsintäni jälkeen kolme päätöstä: keräisin rahaa niin paljon kuin voisin, auttaisin rahoillani minua köyhempiä enkä koskaan valehtelisi olevani rahaton päästäkseni tekemästä hyvää. En tietenkään tarkoita tällä, että mitenkään retostelisin omaisuudellani. Nyt on sinun vuorosi jatkaa rakas Sinikka.
-Muistan kuinka sinä tulit vanhempieni kotiin viettämään yhteistä joulua. Me olimme varsin vauras perhe. Isäni ei vielä siihen aikaan oikein arvostanut tätä Köpiä, joka tuli työläiskodista. Nimitteli joskus tulevaa vävypoikaansa ”pullahiireksi”, joka kiipeää reittä pitkin rikkauksiin. Söimme jouluillallisen ennen lahjojen jakoa, kuten mekin nyt tässä. Isäni ei silläkään hetkellä malttanut olla piikittelemättä Köpiä. Hän oli nähnyt Köpin vievän pienen rasian kuusen alle ja arvuutteli siellä olevan kalliin timanttisormuksen. ”Kävitkö ryöstämässä kellosepän liikkeen, pitääkö minun pelätä poliisin olevan kohta ovella”, hän vitsailun varjolla tahallaan ärsytti vierastaan. Näin valkoiset laikut Köpin poskipäillä, kun hän pakottautui hillitsemään itseään. Kun tuli lahjojen jaon aika alkoi salimme lattia täyttyä avattujen pakettien käärepaperista. Isäni halusi tässäkin asiassa vinoilla vieraalleen. Hän oli ostanut Köpille alkuperäiskielisen Dale Carnegien vuonna 1937 kirjoittaman elämäntaito-oppaan ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. ”Jos et muuta opi, niin lisääntyyhän ainakin kielitaitosi sitä tankatessasi”, kaivoi isäni veistä haavassa muistuttaen näin Köpiä pitkän saksan lukijana ja approbaturin ylioppilaskokeessa lyhyestä englannin oppimäärästään kirjoittaneena. Olin säästänyt viimeiseksi Köpin lahjan. Tunsin kaikkien seuraavan toimiani, kun näpersin rasiaa auki. Kiiltävä kolikko kierähti sormieni lomitse kilahtaen parketille. Nostin sen ylös. Huomasin lantin olevan vuoden 1968 markan. Myöhemmin saimme tietää, että tämä kuului viimeiseen hopeaan lyötyjen markkojen erään. Isäni oli jo sanomassa jotain sattuvaa, mutta Köpi ehti ensin. Hän kertoi minulle siinä perheeni edessä saman tarinan, jonka äsken kuulimme. Kaikki olivat vaiti sulhaseni lopetettua puheensa. Minä suutelin sulhastani ja päätin, etten koskaan luopuisi rakkaudestani tähän mieheen. Isäni ojensi kätensä Köpille, pyysi anteeksi pahoja puheitaan ja toivotti menestystä nuoren miehen elämään yhdessä tyttärensä kanssa. Koskaan hän ei enää tämän illan jälkeen kohdellut tulevaa vävypoikaansa epäkunnioittavasti. Opiskellessani Taideteollisessa korkeakoulussa tein markasta itselleni korun. Olen pitänyt sitä kaulassani juhlatilaisuuksissa linnanjuhlista lastenlasteni ristiäisiin. Mutta yksi asia minua jäi tuosta joulusta vaivaamaan; Mitä sinä Köpi olit alun perin menossa minulle silloin lahjaksi ostamaan?
Kauppaneuvoksen kasvoille nousi iloinen virne.
-Akvaariota.
-Luoja paratkoon sinua, ei minusta olisi ollut akvaarion pitäjäksi, kyllä tätä markkaa on paljon helpompi hoitaa.
Ruokailun jälkeen kokoonnuttiin kuusen äärelle lahjojen jakoon. Seremoniasta tuli lyhyt, mutta mieliä liikuttava. Laatikaisen lapset lauloivat nuotilleen ja helein äänin aikuisille ”Enkeli taivaan”, Sara antoi Isäntäväelle aidosta lampaanvillasta itse kutomansa nilkan yläpuolelle ulottuvat villasukat. Ville levitteli hetken käsiään ja sanoi sitten antavansa suostumuksensa kauppaneuvoksen aiemmin esittämään ehdotukseen. Köpi katsoi vuoroin lapsiin vuoroin aikuisiin ja sanoi sitten vakuuttavalla äänellä antavansa Villelle hyvän työpaikan. Viisas mies, kuten kauppaneuvos Hakkarainenkin on, antaa viimeisen sanan aina vaimolleen.
-Minä annan siunaukseni viisaan ja minulle niin rakkaan mieheni päätökselle, lausui Sinikka.
***
Kymmenen vuotta myöhemmin, jossakin tulevaisuudessa. kiinteistöyhtiö Silver Coin Comppanyn ylin johto; yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kyösti Hakkarainen ja toimitusjohtaja Ville Laatikainen perheineen olivat jälleen kokoontuneet jo perinteiseksi käyneelle yhteiselle jouluillalliselle. Ville oli Köpin tuella ja luottamuksella kasvattanut rikkaan miehen harrastuksesta menestyvän kansainvälisen yrityksen, joka tarjosi kohtuuhintaisia ja hyvälaatuisia asuntoja kodiksi tavallisille ihmisille. Tavallisia ihmisiä Villelle ja Köpille olivat myös ne vähävaraiset vanhukset, joita varten yhtiö oli rakennuttanut kaksi palvelutaloa. Kuukausimaksuna kukin palvelutalojen asukas joutui maksamaan yhtiölle summan, joka vastasi kulloisessakin nykyrahassa yhtä vuoden 1968 hopeamarkkaa.