Kirjoittaja: Esko Räntilä
Joissakin rikoslain pykälissä mainitaan yhä sana kuritushuonerangaistus kuitenkin niin, että se nykyisen yleissäännöksen mukaan on yhtä kuin vapausrangaistus. Wikipedian mukaan se tarkoitti v. 1889-1975 laissa vankeutta, jonka kohde pidetään muita vankeja tiukemmin eristettynä, mutta tuomio ei sisältänyt mitään ruumiillista kurittamista.
Ko. sanan kohdatessani mielikuvitukseni lähtee helposti laukkaamaan ja sieluni silmät näkevät tyrmän, jossa vankeja piiskataan tai muuten kuritetaan. Joskus lisään ilkikurisesti otsikkosanaan merkitsemäni ylimääräisen s-kirjaimen.
Edellä olevan perusteella kuritus on 1889 siis tarkoittanut (tiukkaa) kurinpitoa.
Liittyy se sitten otsikkosanaan tai ei, on maamme vankiloissa ruumiillista rangaistustakin käytetty vielä itsenäisyytemme alkuaikoina suhteellisen yleisesti, harvinaistuen vähitellen 1930-luvulla ja loppuen 1944*. Vuonna 1937 koko maassa annettiin enää 10 raipparangaistusta, kun vielä 1934 luku oli 21. Raipparangaistus tarkoitti tässä vaiheessa sitä, että makuulle sidottua vankia piestiin rottinkikepillä pakaroille. Istumalihaksille asetettiin kuiva kangas. Joissakin vankiloissa kangas kostutettiin, jolloin käsittely oli tuskallisempi.
Muinoin raipparangaistus on ollut nimensä mukainen: rikoksen vakavuuden mukainen määrä nahkaruoskalla selkään annettuja raippapareja. ”Pari” tuli siitä, että ruoska oli kaksihaarainen. Myöhemmin piiskattiin tuoreilla, pikkusormen vahvuisilla pajuvitsoilla, kahdella raipalla kolmen lyönnin sarjoina, joiden jälkeen raipat vaihdettiin uusiin. Tällainen kolmen sarja oli siinä vaiheessa ”pari.”
Raipparangaistus poistettiin rikostuomionimikkeenä em. vuoden 1889 rikoslaista, joka tuli voimaan 1894. Ennenvanhaan oli kirkkojen edustalle pystytetty tähän tarkoitukseen häpeäpaalu, ns. kaakinpuu, johon pahantekijä köytettiin toimituksen ajaksi. Tampereen pienin kaupunkiosa, Hämeenpuiston tienoilla sijaitseva Kaakinmaa, on saanut nimensä juuri tästä. Mistä se kaakki siihen tulee? Kuten arvata saattaa, ruotsin kielestä; kåk merkitsee paitsi kaakkia, myös esim. vankilaa (vrt. ”saada kakkua”) ja juuri häpeäpaalua.
Vuosien 1934 ja -37 tilastolukemat ja rottinkikeppiselostuksen sain Sirpa Kähkösen kirjasta Vihan ja rakkauden liekit, joka kertoo kommunistien, mm. hänen isoisänsä, kohtaloista 1930-luvun Suomessa ja erityisesti Tammisaaren pakkotyölaitoksessa.
*Eipä siitä täysin liene päästy vieläkään, kuten uutisista silloin tällöin käy ilmi.